
Tunnille tullessasi on ehdottoman tärkeää, että toimit ohjeistuksemme mukaan. Säilytä turvavälit ja käytä maskia vähintään saapuessasi ja lähtiessäsi. Tule tunnille täsmällisesti aikaisintaan 5 minuuttia ennen tunnin alkua ja poistu sekä salista että käytävätilasta 5 minuutin sisällä tuntisi päättymisestä. Kertaa koko toimintaohjeemme alempaa tältä sivulta.
Jos päätät jäädä pois tunniltasi/kurssiltasi toistaiseksi vallitsevan koronatilanteen takia, ymmärrämme sen hyvin. Laitathan meille sähköpostia, niin siirrämme jo maksetut tuntisi kesäkaudelle tai jatkamme sarjakorttisi voimassaoloaikaa taukosi verran eteenpäin.
Kysy lisää info@studioloiste.fi
Ohjeet koronapandemian aikana tunneille saapuville:
Studio Loiste on mukana tekemässä parhaansa, että hallituksen suosittelemat toimet koronaviruksen hidastamiseksi toteutuvat. Pyrimme tuntiemme suunnittelussa lähikontaktien välttämiseen ja desinfioimme kosketuspintoja tehostetusti päivittäin. Ohjaajamme välttävät avustamista ja asiakkaiden lähelle tulemista, kun suinkin mahdollista.
Olethan sinä myös mukana auttamassa, että Studio Loisteella on edelleen miellyttävää ja turvallista treenata? Tätä toivomme sinulta:
- Pese kätesi ennen studiolle saapumista käytävällä portaiden jälkeen sijaitsevissa wc-tiloissa. Studiolta löytyy lisäksi käsidesiä, käytä sitä.
- Tule treeneihin vain täysin oireettomana ja terveenä.
- Saavu juuri ennen omaa tuntiasi ja poistu heti tuntisi päätyttyä, myös käytävältä.
- Saavu valmiiksi treenivaatteissa ja käy vasta kotona suihkussa. Näin vältämme lähikontakteja pienessä pukutilassamme.
- Tuo oma matto mukana, jos kaipaat sitä lämmittelyihin, joogaan, pilatekseen tai ilmajoogatunnille.
- Pese kädet saippualla WC-käynnin ja aivastamisen jälkeen sekä aina ennen ja jälkeen tunnin. Käytä myös käsidesiä.
- Tunneillamme jokaiselle on oma väline. Puhdistathan sen huolella ennen ja jälkeen oman treenin. Puhdistamiseen on tarjolla desinfiointiainetta sekä talouspaperia. Jos olet epävarma, kysy välinekohtaisia lisäohjeita tuntisi ohjaajalta.
- Pidä oma pieni pyyhe mukana tunneilla. Älä lainaa sitä muille.
- Muista turvavälit. Tämä onnistuu, kun salissa on vain yksi ryhmä kerrallaan ja jokainen pysyy omalla välineellään.
- Käytä lähimaksua asioidessasi toimistossa, jos mahdollista, tai pyydä etukäteen lasku sähköpostitse. Käteistä emme ota vastaan lainkaan.
- Maskikäytännöistämme: Suosittelemme sekä asiakkaillemme että ohjaajillemme kasvomaskin käyttöä studiolle saapuessa sekä sieltä lähtiessä. Pyydä toimistosta maski, jos omasi on unohtunut kotiin. Maskia saa ja kannattaa käyttää myös tunnin aikana. Muistathan maskia käyttäessäsi, ettet koskettele maskia tunnin aikana. Jos haluat juoda vettä, ota ensin maskin korvarenksusta kiinni ja siirrä maski sivuun. Juomisen jälkeen laita maski korvarenksusta takaisin paikalleen.
- Jos tunnet olosi yhtään kipeäksi tai sinulla on mitään hengitystieoireita, peruutathan tuntisi viimeistään 3 tuntia ennen varauksen alkua varausjärjestelmämme kautta!
TURVALLISTA TREENIÄ KAIKILLE, PYSYTÄÄN TERVEINÄ 🙂